Halvor Bakke, sisustussuunnittelija
Hän on matkaopas ja stuertti, joka laskeutui sulavasti Norjaan ja hänestä tuli pidetty tv-persoona. Kotimaassaan hänestä on tullut tunnettu kasvo erilaisten sisustusohjelmien myötä. Vaikka hän onkin monitoimimies, itse hän kutsuu itseään sisustussuunnittelijaksi. Sisustus on aina ollut lähellä hänen sydäntään. Matkaoppaana toimiessaan hänellä oli aina kaksi matkalaukullista sisustustavaraa mukanaan. Näillä hän loi itselleen aina kauniin kodin, missä ikinä se kulloinkin oli.

”En pidä itseäni tv -julkkiksena, vaan olen ihminen, joka rakastaa suunnitella kodikkaita koteja, joista toiset unelmoivat.”
Hänelle koti on paljon enemmän kuin pelkkiä trendejä. Kaikkein tärkeintä on, että ihmiset viihtyvät. Halvor Bakken oma idoli on amerikkalainen vaate- ja sisustussuunnittelija, joka on ajattoman ja klassisen puolestapuhuja.

"Miksi meidän pitäisi aina keskittyä lyhyen tähtäimen asioihin? Minä näen designin paremminkin tunteena, joka säilyy pitkään"
Kuin designista ja mahdollisuuksista kertova Eepos
Otimme yhteyttä norjalaiseen sisustus- ja tv-persoonaan Halvor Bakkeen, kun aloitimme uuden kalustesarja Epoksen suunnittelun. Yhdessä oman suunnittelutiimimme kanssa he ovat luoneet jotain uutta, joka rakentuu erilaisista mallien, värien ja teknisten ominaisuuksien yhdistelmistä. Designia, joka tuo tilaan energiaa ja iloa.

Esimerkkinä hän käyttää omaa ohjelmaansa, jossa hän matkustaa odottamattomiin paikkoihin ja remontoi vanhoja mökkejä. Se on aitoa ja aidosti kaukana stressistä ja kertakäyttökulttuurista. Tällaiset mökit ovat tärkeä osa norjalaista kulttuuria. Ei ole lainkaan tavatonta, että norjalaisella on kaksi mökkiä, yksi vuorilla ja toinen lähellä merta. He, jotka tuntevat Halvor Bakken, muistavat hänet ehkä parhaiten kuplivasta, (hän on juuri lanseeranut oman merkin, joka myi loppuun samantien) tuoksukynttilöistä ja tyynyistä. Pehmo, joka vaatii paljon niin itseltään kuin lähipiiriltäänkin. Hän myöntää suoraan, ettei häneltä löydy kärsivällisyyttä.

"Tykkään tehdä paljon töitä ja tehdä paljon erilaisia asioita, mieluiten samanaikaisesti ja päässäni pyörii paljon kaikenlaisia ideoita. Välillä se voi olla vähän rasittavaa lähipiirilleni."
Vaikka hänellä on asunto sekä Oslossa ja Palmassa, hän viihtyy parhaiten norjalaisissa maisemissa lähellä perhettä. Hän asuu 500 metrin päässä niin siskostaan, veljestään kuin vanhemmistaankin. Elämän kohokohtiin kuuluvat ruuanlaitto, kasvien viljely (erityisesti suosikkiyrtti mintun), ystävien ja sukulaisten kutsuminen kylään, lähimmäisten hemmottelu sekä matkustelu. Matkoillaan hän valitsee aina jonkin pienen hotellin, koska ne ovat usein niitä persoonallisempia ja näin pääsee lähemmäs maan kulttuuria. Viime vuonna Halvor Bakke aloitti yhteistyönsä Svedbergsin kanssa. Yritys oli hänelle jo entuudestaan tuttu.

"Jostain syystä kylpyhuone on ollut vähän aliarvostettu huone. Ne ovat yleisesti ottaen minusta aika kliinisiä ja persoonattomia. Siksi otimme Svedbergsin tuotesuunnittelijoiden kanssa haasteeksi luoda jotain muuta. Kylpyhuoneessa kuitenkin vietät päivän ensimmäiset hetket ja viimeiset ennen nukkumaanmenoa"
“Kaipuu kotiin”
Halvorille on tärkeää luoda koti, joka on asujansa näköinen ja sellainen, jossa viihdytään, ei niinkään räväkkää huomionherättäjää. Hän vertaa kodin kylpyhuonetta spahan. Hän toivoo mottonsa “Ikävöi kotiin” heijastuvan uudesta yhteystyössä syntyneestä Epos -kalustesarjasta.

"Kaikki rakastavat kylpylöitä, niiden himmennettyjä valoja, miellyttäviä tuoksuja ja rentouttavaa tunnelmaa. Kuitenkin kotikylpyhuoneet ovat usein kylmiä, spottivaloilla koristeltuja eikä lainkaan kutsuvia."
Langfoss - Suihkujen suihku
Yksi Norjan korkeimmista vesiputouksista on inspiroinut meitä luomaan suihkukalustesarjan, jossa on tilantuntua. Ohuet, graafiset profiilit tekevät ilmeestä minimalistisen tyylikkään. Aaltomainen tekstiilielementti luo ylellisen tunnelman. Tervetuloa kokemaan Langforss, joko viisi kilometriä lounaaseen Fjæran kylästä, tai vaihtoehtoisesti kotiin omaan kylpyhuoneeseen.


"Tämä on ollut todella jännittävä projekti, jossa valinnanvapaus on ollut avainasemassa koko prosessin ajan. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, kaikkiin mahdollisuuksiin, joita eri etusarjat, värit ja avosäilytysratkaisut tarjoavat sekä mahdollisuudesta yhdistää tilaan jokin luonnonelementti. Kaikista tärkeintä tässä kaikessa on ollut, että kalusteet tekevät kylpyhuoneesta miellyttävän ja kutsuvan, sellaisen, joka luo iloa ja energiaa."
Löydä lähin jälleenmyyjäsi
Käy lähimmällä jälleenmyyjälläsi ja näe miltä kylpyhuonekalusteemme oikeasti näyttävät.
