Käsityön jäljestä ja yksityiskohdista löytyvä ero

Moni Dalstorpissa vieraileva yllättyy, että valmistamme ja kasaamme edelleen kaikki kylpyhuonekalusteemme siellä. Kuten myös siitä, että yhä niin paljon tehdään käsin. Samoin on sähköliitäntöjen kanssa. Huolehdimme, että kaikki on oikein asennettua heti alusta lähtien kaikkine tarpeellisine suoja-luokituksineen ja merkintöineen.

Teemme asiat alusta lähtien

Koska teemme kaiken itse omassa tehtaassamme, voimme myös ottaa vastuun siitä, että jokainen tuote on korkeinta laatua. Kun sanomme pohjalakkaavamme kalusteet, se tarkoittaa, että teemme sen kolme kertaa, ja pintalakkaamme vielä kahteen kertaan. Jokaisen lakkakerroksen välissä kuivatamme UV-valolla. Käytämme värejä, jotka tunkeutuvat materiaaliin ja suojaavat puulevyä kosteudelta. Olemme yhtä tarkkoja kaappiemme ja muiden metalliosien kanssa, ne jauhemaalataan ruostetta, iskuja ja hankausta vastaan.

Teemme asiat alusta lähtien
Huolella valitut materiaalit

Huolella valitut materiaalit

Meillä on useita vaatimuksia materiaaleille. Tärkeimpänä pitkäikäinen kestävyys ja tyylikkyys. Muoto on tietenkin tärkeä, mutta siinä voi olla myös kyse pinnoista ja struktuureista.

Äärimmäisen vaativat testit

Kaikkiin etuosiin, joita emme maalaa, käytämme aitoa puuviilua. Puisessa pinnassa on aidon puun tuntu, sillä se on ohut lastu valikoiduista tukeista. Käytämme runkojen valmistukseen kosteudenkestävää lastulevyä. Tiedämme, että se on kosteudenkestävää, sillä sitä on testattu kolme päivää 20-asteisessa vedessä, päivä 12-asteisessa viileydessä ja kolme päivää 70-asteisessa kuumuudessa. Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, kaikki allaskaappien laatikot on varustettu liukukiskoilla, joissa on oikeat kuulalaakerit. Lupaamme, että huomaat eron.

Äärimmäisen vaativat testit

DuraDry

Kylpyhuone kannattaa kalustaa kalusteilla, jotka on tehty jatkuvaan käyttöön. Kalusteemme valmistuksessa on monta vaihetta, jotta varmistamme, että kalusteemme kestävät todella pitkään. Oma uniikki lakkausmetodimme, 3+2, Duradry, varmistaa kosteudenkestävyyden ja pitkän elinkaaren. Kolme pohjalakkakerrosta kuivatetaan UV-valolla. Lisäksi päälle tulee vielä kaksi ilmassa kuivatettavaa pintalakkakerrosta. Käyttämämme lakat ja värit imeytyvät hyvin levyyn ja tiivistävät sen samalla tehokkaasti myös kosteudelta.

DuraDry
DuraDry

Ajatus isossa kuvassa ja yksityiskohdissa

Kun suunnittelemme ja kehitämme tuotteitamme, mietimme sekä isosti että pienesti. Tuotteemme sopivat yhtä hyvin niin linnaan kuin pieneen majaankin. Myös heille, jotka asuvat vanhemmissa asunnoissa vinoine seinineen ja lattioineen. Tuotteemme on helppo sovittaa kaikenlaisiin olosuhteisiin.

Ajatus isossa kuvassa ja yksityiskohdissa
Käsityön jäljestä ja yksityiskohdista löytyvä ero

Vetimet pisteenä i:n päälle

Isojen valintojen jälkeen on jäljellä vielä jotain pientä mutta tärkeää. Millaiset vetimet haluat? Tärkeä valinta, joka vahvistaa kalusteen tyyliä. Tästä syystä olemme panostaneet vetimissä monipuolisuuteen. Tämä ei ehkä helpota valintaa, mutta antaa kokonaisuudelle sen vimeisen silauksen.

Oikeanlainen valaistus alusta lähtien

Oikean valaistuksen suunnittelu kylpyhuoneeseen voi olla haastava tehtävä. Tästä syystä olemme tehneet laatuvalinnan puolestasi ja asentaneet peileihimme ja peilikaappeihimme energiatehokkaat ja turvalliset valaisimet.

Käsityön jäljestä ja yksityiskohdista löytyvä ero
Käsityön jäljestä ja yksityiskohdista löytyvä ero

Valaistus laatikon sisällä tuo ylellisyyden tuntua

Nyt on mahdollista saada lisävalintana valaistus myös laatikoiden sisälle. Tämä antaa kalusteeseen ripauksen ylellisyyden tuntua, ja on lisäksi myös käytännön apu tavaroiden löytämisessä. Valo syttyy ja sammuu automaattisesti kun laatikko avataan ja suljetaan. Laatikkovalaistus saatavilla kalustesarjoihin Forma, DK ja Stil.

Svedbergs -kylpyhuone

Valitettavasti Internet Explorer ei ole tuettu verkkoselain. Kokeilethan sivustoamme uudemman kerran jonkin toisen internetselaimen kautta.